Heli ja Juha Eklund esittäytyvät
Heli Eklund
Olen seksuaaliterapeutti ja seksuaalineuvoja (SSS). Seksuaaliterapeuttikoulutukseni järjestäjänä oli Sexpo. Peruskoulutukseltani olen fysioterapeutti.
Merkittävä syy lähteä opiskelemaan seksologiaa oli se, että olin ohjannut vuosia erilaisia parisuhdekursseja puolisoni kanssa ja kaipasin lisää tietoa seksuaalisuudesta.
Olen osallistunut Parisuhdekeskus Katajan parisuhderyhmien vertaisohjaajakoulutuksiin ja olen myös Solmuja parisuhteessa-neuvoja. Näistä koulutuksista ja ohjaajakokemuksista saatua hyödynnän myös työssäni seksuaaliterapeuttina.
Lauseet ”Mitä mieli ei jaksa kantaa, sen keho ottaa
kantaakseen” ja ”Keho on viisaampi kuin pää” ovat olleet kantavia ajatuksia fysioterapeutin työssäni.
Työotteeni fysioterapeuttina on ollut jo kauan kokonaisvaltainen, psykofyysinen. Olen perehtynyt kehollisuuteen, kehonkuvaan, kehontuntemukseen ja rentoutumiseen. Työskennellessäni Sveitsissä psykiatrisessa klinikassa ohjasin kollegani kanssa viikoittain ”Körperwahrnehmung”-ryhmiä. Sana tarkoittaa kehon todesta ottamista ja se kuvaa minusta suomenkielisiä termejä paremmin, kuinka näen kehollisuuden terapiassa. Käytän myös seksuaaliterapiassa asiakkaan niin toivoessa kehollisia menetelmiä. Tavoitteena on ottaa paitsi mielen, myös kehon viestit todesta ja
tarkastella niitä sekä kehon ja mielen yhteyttä.
Olen fysioterapeuttina työskennellyt mielen ongelmien kanssa kamppailevien kanssa vuosia, esim. työuupumus-, masennus-, synnytyksen jälkeinen masennus-, kaksisuuntainen mielialahäiriö- sekä
skitsofrenia-asiakkaiden ongelmat ovat minulle tuttuja, samoin post-traumaattinen oireilu.
Vapaa-ajallani nautin liikkumisesta erityisesti luonnossa. Olemme puolisoni kanssa ohjanneet parisuhdekurssejakin yhdistäen kurssin sisältöön liikkumista luonnossa, patikoiden tai meloen. Myös seksuaaliterapiaa on mahdollista osittain toteuttaa luonnossa liikkuen.
Lukeminen on minulle tärkeä tapa rentoutua, myös muut kulttuurin muodot koen voimaa antaviksi, erityisesti musiikin, kuvataiteet, teatterin ja elokuvat.
Seurakunnassa, seurakuntayhtymän (Lappeenranta) yhteisen työn johdossa ja lääninrovastin tehtävässä (Etelä-Karjala) ovat työyhteisöjen kysymykset tulleet tutuiksi.
Olen ohjannut vuosia erilaisia parisuhdekursseja yhdessä puolisoni kanssa. Olen kouluttautunut Parisuhdekeskus Katajan kontekstissa parisuhderyhmien vertaisohjaajaksi ja myös Solmuja parisuhteessa-neuvojaksi.
Olen harrastanut liikuntaa eri tavoin koko ikäni. Lisäksi luonto on tärkeää minulle ja luen ja kuuntelen äänikirjoja aktiivisesti. Myös erilainen yhdistys- ja talkootoiminta on sydäntäni lähellä.